top of page

Lajiesittely VEPE


VEPE on hauska kesälaji vettä ja uimista rakastaville koirille!
Uiminen on myös erinomainen tapa pitää koira hyvässä fyysisessä kunnossa.


Vesipelastusta treenatessa koira oppii samalla tärkeitä perustaitoja, esimerkiksi: Paikalla oloa, malttia, ohjaukseen reagoimista, esineen luovuttamista, kohteen kiertämistä, haluttuun paikkaan rantautumista jne. Näistä taidoista on hyötyä myös moneen muuhun lajiin ja leppoisaan yhdessäoloon.

 

Vesipelastuksen historiaa
Suomessa VEPE-harrastus alkoi vuonna 1989 kun lajia esiteltiin Landseeryhdistyksen kesäpäivillä. Vuonna 1990 pidettiin ensimmäinen epävirallinen koe. Säännöt muokattiin Belgiassa käytössä olleista säännöistä ja viralliseksi koemuodoksi laji tuli vuonna 1992 ensin kolmen vuoden koeajalla. Suomen ensimmäinen vesipelastusvalio oli saksanpaimenkoira. Ensimmäinen SM-koe järjestettiin vuonna 2001 ja ensimmäinen lajin Suomenmestari oli labradorinnoutaja. Vepe on siis alun perin Newfoundlandinkoirien ja Landseerien laji, mutta yhä useammat rodut ovat tulleet lajiin mukaan.

Harrastaminen
Vepeä voi harrastaa lähes kaikenrotuisilla koirilla, jos koira ui mielellään ja on fyysisiltä ominaisuuksiltaan riittävän kookas ja voimakas jaksaakseen hinata pelastettavaa henkilöä ja kumivenettä, jossa on 2-3 henkilöä. Koiran perustottelevaisuuden tulee olla kunnossa, eikä koira saa olla arka tai aggressiivinen vieraita ihmisiä/koiria kohtaan. Rannassa koirat harjoittelevat liikkeitä yksi kerrallaan ja vain suorittava koira on vapaana, vuoroaan odottavat koirat ovat kytkettyinä odotusalueella ohjaajansa kanssa tai autossa.

Kokeista

Kokeita järjestetään ympäri Suomen niin etelässä kuin pohjoisessa ja meressä sekä järvissä. Koko päivän kestävään kokeeseen otetaan max 14 koirakkoa ja nk. iltakokeeseen korkeintaan 8 koirakkoa. Koeliikkeet koostuvat uinnista, veneestä hypystä, esineen viennistä, veneen hinauksesta ja hukkuvan pelastamisesta. Koeluokasta riippuen liikkeet vaikeutuvat ja matkat pitenevät. Nöffit ja Lansut voivat osallistua epäviralliseen Junioriluokkaan, jossa tehtäviä on vain kaksi ja tämän jälkeen vuoden ikäisenä kisata Alokasluokassa. Muut Suomen Kennelliiton hyväksymät koirarodut aloittavat vuoden ikäisenä Soveltuvuuskokeesta, josta tulee saada hyväksytty tulos. Hyväksytyn SOVEn jälkeen koira siirtyy Alokasluokkaan. Alokasluokasta tarvitaan kaksi 1.-tulosta. Tämän jälkeen koira siirtyy Avoimeen luokkaan. Avoimesta luokasta tarvitaan samoin kuten Voittajaluokasta kolme 1-tulosta. Lisäksi valioitumiseen vaaditaan näyttelytulos. Hyväksytty SOVE => 2xALO 1 => 3xAVO 1 => 3xVOI 1 + näyttelytulos =  FI VPVA.

Vepekoe: säännöt ja suoritusohjeet

Vepekoealue ja -välineistö

 

Mitä on rally-toko?

 

Rally-toko on 2000-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa kehitetty laji, joka yhdistää elementtejä tokosta, agilitystä ja koiratanssista. Siinä tärkeintä on ohjaajan ja koiran iloinen yhteistyö, ei niinkään seuraamisen pilkuntarkka paikka tai asennon millintarkka suoruus. Koiraa saa ohjata sekä suullisin käskyin että käsimerkein ja kannustaa koko suorituksen ajan. Rally-toko kehitettiin siis aivan tavallisia koiranomistajia ajatellen ja sen päätavoitteena onkin saada aikaan koiria, jotka on koulutettu käyttäytymään hyvin kotona, yleisillä paikoilla sekä muiden koirien läheisyydessä.

Rally-tokossa suoritetaan rata, joka koostuu erilaisista tehtäväkyltistä. Kylttejä on radalla 10–20 kpl 3-5 metrin välein. Koirakko etenee radalla perusseuraamisessa ja suorittaa kullakin kyltillä siinä määrätyn tehtävän. Tehtävät ovat esimerkiksi erilaisia suunnan- ja vauhdin muutoksia, pujottelua, pyörähdyksiä, peruuttamista, puolenvaihtoja, erilaisia asentoja ja niiden vaihtoja. Radalla voi olla myös hyppy tai putki sekä nami- tai leluhoukutus. Radan pituus ja liikkeiden vaativuus kasvaa luokasta toiseen siirryttäessä.

Rally-tokossa on neljä luokkaa: alokas- (ALO), avoin- (AVO), voittaja- (VOI) ja mestariluokka (MES). Näistä alokasluokka suoritetaan taluttimessa ja muissa luokissa koira suorittaa radan vapaana. Koirakon saavutettua luokassaan kolme vähintään 70 pisteen hyväksyttyä tulosta, on sen siirryttävä seuraavaan tasoluokkaan. Kolmesta hyväksytystä tuloksesta luokassaan koirakolle myönnetään koulutustunnus RTK1-4. Hyväksytty tulos on vähintään 70 pistettä maksimipisteiden ollessa kaikissa luokissa 100 p. Pistevähennyksiä tuomitaan paitsi väärin suoritetuista liikkeistä myös esimerkiksi taluttimen kiristymisestä, liiallisesta vinoudesta, haluttomuudesta ja hitaudesta, nuuskuttelusta, kyltteihin tai houkutukseen koskemisesta tai liian kovasta komentamisesta. Kehuminen sen sijaan on sallittua ja jopa toivottavaa koko suorituksen ajan!

Rally-tokon on lajina tarkoitus sopia kaikille ihmisille ja kaikille koiraroduille ja sitä voi harrastaa myös pyörätuolilla liikkuen. Rally-toko on alokasluokassa vielä helppoa ja kynnys kisaamaan on tarkoituksella mahdollisimman matala. Ylemmissä luokissa riittää sitten haastetta tavoitteellisemmillekin ohjaajille ja kouluttajille. Laji sopii myös mainiosti yhteistyön ja kontaktin parantamiseen, iloiseen temppujen opettamiseen ja aktivointiin. Sitä on helppo harjoitella itsekseen myös kotona ja lenkkien ohessa. Agility- ja tokokoirille se tarjoaa hyvää fysiikkatreeniä etenkin ylemmissä luokissa, missä tehdään pyörähdyksiä eri suuntiin, takapään käyttöä, peruutusta ja seuraamista myös oikealla puolella. Eläköityvien agilitykoirien vanhuuspäivien iloksi se on myös mitä mainiointa aktivointia!

Lisätietoja, säännöt ja kilpailuohjeet: www.virkku.net

Tulostettavat luokkakohtaiset tehtäväkyltit ao. linkeistä:

Tehtävät: alokasluokka  /  Tehtävät: avoin luokka
Tehtävät: voittajaluokka  /  Tehtävät: mestariluokka

bottom of page